Tätä päivää pelkäsin ja odotin. Välillä kauhulla, välillä innolla. Olemme lasten kanssa kotosalla, mies lähti asioille. Puoli tuntia mennyt, hengissä vielä. (ei saa nuolasta, ennenkun se karkki tipahtaa) Herra nukkuu omassa sängyssä ja neiti leikkii olkkarissa. Tällä hetkellä toimii kaikki vanhat kujeet neidin kohdalla, mutta saas nähdä mitä keksitään, kun herra herää. (kauhulla odottaen) Toisaalta, jos mies on pärjännyt jo moneen kertaan näiden kanssa, niin miksen minäkin.

Arlan mukaan jokaisessa meissä asuu pieni lehmä. Oma kantturani taitaa olla matkalla teurastamolle, koska herra ei enää saa välipalaherkkua. Joudun siis turvautumaan korvikkeisiin taas. Noh, tosin kasvoihan tuo neitikin niillä ja aivan yhtä humanoidilta näyttää, kuin vanhempansakin. Ihana “olen oikea äiti-fiilis” kesti siis pari viikkoa. Mikähän nyt sitten olen? Vähemmän oikea äiti? Jonkun mielestä ehkä näin, mutta omasta mielestä kyllä edelleen ihan kelpo ihminen tähän hommaan. Eikös pääasia ole kuitenkin pitää lapsi hengissä ja saada kasvamaan? (keinolla millä hyvänsä) Täytyy taas kerran kiittöä jotain hemmoa, joka kiviajan jälkeen keksi korvikkeen. Meidän lapset ois tainnu nääntyä nälkään tulen keksimisen aikoihin tämän kantturan takia. Mitenkähän silloin on toimittu jos äiti ei ole toimintakunnossa? Hmm…KVG!!! (huom. En löytänyt kyseisestä aiheesta mitään tietoa googlesta)

Meni sitten huomisen ohjelmakin penkin alle. Mies lähtee Suomen rajojen ulkopuolelle hakemaan kuormaa ja sunnuntaina kohti Raumaa. Siine meni se 1.5vuotta odotettu vapaapäiväkin sitten. Oli niin kivat suunnitelmat tehty Sipulin kanssa ja mies olisi hoitanut lapset kotona. Ei tää mamma pääse näköjään koskaan mihinkään enää. (nyt jos joku keksii vetästä, et itepä olet nuo lapset halunnu ja vielä putkeen tehnyt, niin turpaan tulee!!) Sitä vapaata odotettiin pitkään ja hartaasti. Annoin miehen mennä pikkujouluihin viime joulukuussa ja jäin ison mahani ja neidin kanssa kotin. Edellis kerralla mies meni syksyllä kaverinsa kanssa bailaamaan ja jäin neidin kanssa kotiin. Helppohan se on miehen ottaa muutama olunen tuossa kotosalla, kun ei tarvi hoitaa lapsia yöllä. Ottasin itekin, mutta nollatoleranssi lastenhoidossa on aina ollut sääntöni ja tulee olemaan jatkossakin. Se on sama, ku hyppäis auton rattiin muutaman olusen jälkeen. Ei niitä lapsiakaan hoideta siinä kunnossa. Varsinkaan yhdistettynä tällä väsymyksellä.

Oli aika kokemus, kun mies lähti tuossa iltasella hakemaan autoaan tuuraajalta. Lapsilla nukkuma-aika edessä ja samaan aikaan ne sinne tuntu tahtovan taas…

Neiti pomppi sohvalla, kun päätön kana saadakseen huomiota. Herra makasi sitterissä ja koitin syöttää. Sen huomattuaan neitikin tahtoi iltapalaa, joten oli otettava syliin. Koita siinä sitten syöttää yhtä yli-isoa sylissä ja pienepää versiota sitterissä. Kädet tuntu olevan aika solmussa. Herran syötyä oli pakko pitää tauko neidin ruokailussa, että sai herran röyhtäytettyä. Samalla siinä väännettiin torttua mammalle. Neiti pinnasänkyyn ja herra työn allle. Kesken kaiken neiti päätti aloittaa korvia hivelevän ja naapureita ilostuttavan huudon joka loppui kuin seinään siinä vaiheessa, kun sain kiikutettua herran olohuoneeseen sitteriin ja noudin neidin matkaan.

Herrapa päätti tehdä toistamiseen saman tempunja kovan kitinän kera. Ei kun neiti lattialle ja huuto alkoi, kuin napista. Herra kainaloon ja vaihtamaan vaippaa. Neiti laahusti huutaen perässä ja heitti itsensä makaamaan keskelle lastenhuoneen lattiaa. Oli siinä pokassa pitämistä, kun toinen koitti olla niin kiukkuinen ja raivoissaan. Ennenmin aika suloinen se oli…

Hommat hoidettiin ja takaisin olkkariin. Herralle vielä kerran maitoa ja toinen sammui syliin. Kiikutus meidän makkariin nukkumaanja neidin kimppuun. Neiti joi eväänsä ja sammui viidessä minuutissa.

Herrapa päätti vielä kerran tämän jälkeen, että ruokaa olisi saatava. Puolet annoksestaan hotkittuaan sammui taas salamana ja vetelee nyt tyytväisenä unia sängyssään, kuten neitikin.

Eteisestä kuuluu kolinaa siihen malliin, että mies taisi tulla kotiin. Taidan siis hiippailla nukkumaan pikku hiljaa…

Jotain positiivista sentään…

Käytiin koko perhe kaupassa taas. Tällä kertaa reissu meni huomattavasti paremmin. Herralle iski pieni ja kiusallinen nälkä kesken reissun, mutta mammapa olikin fiksu tällä kertaa ja oli pakannut eväät mukaan.

Mammalla on kummastus ihmetys taas menossa. Kroppa tuntuu jotenkin vieraalta kutistuessaan. Mihin mun läskit katoo oikein??? Siis ihanaahan tää on, mutta kuvittelepa ittes muutamaksi vuodeksi “sairaan” ylipainoiseksi ja isomahaiseksi kaikkine vaivoineen… Nyt, kun kaikki on ohi ja kroppa kutistuu, niin ei oikein osaa suhtautua asiaan mitenkään järkevästi. Toisaalta haluaisi saada pian itsensä kuntoon, mutta pakko odotella vielä kuukausia, että saa lähteä kiipeilemään taas.

Seisoskelin peilin edessä taas vaihteeksi arvostelemassa itseäni. Katse kiinnittyi mahaan, joka kahden putkeen tehdyn lapsen jäljiltä muistuttaa lähinnä hyppyrimäen ja pullataikinan välimaastoa raitoineen ja urineen. Koska kaikilla mäkihyppymäillä on nimi, päätin nimetä omani myös. Vihkin siis tänään uuden mäen, PP:ksi. (jotka tuntevat meidän perheen, tietävät mistä nuo kirjaimet tulevat…) Olenhan ansainnut tuon hyppyrini kuitenkin maailman ihanimmilla asioilla.

Kävin tänään ensimmäisen kerran kävelylenkillä ihan yksin. Aurinko paistoi ja olo oli mahtava. Tuntuu ihanalta saada oma kroppa hallintaansa taas. Liikkuminen on aina ollut se “iso” asia elämässäni ja muutaman vuoden “tauko” on ollut kamalaa. Varsinkin raskauden loppuaika, kun ei päässyt enää mihinkään ilman kipuja ja supistuksia. Puolisen tuntia käppäilin, koska en uskalla vielä mennä pidempiä lenkkejä. Penikkatauti vaivasi viime kesänä useampaan otteeseen, joten ei innosta saada samaa vaivaa heti alkuunsa. Juokseminen on kielletty vielä muutaman kuukauden, joten sitäkin odotellessa sitten.

Koskaan ei muuten pidä sanoa, ei koskaan. “Dementiahiihtoa” nauraneena, olen kuitenkin alkanut miettiä josko hankkisin sauvat sittenkin. Joskus muinoin lapsuudessani, kun hiihdin vielä kilpaa, niin harrastimme kyseistä lajia metsikössä. Eli olemmeko olleet tämän trendilajin uranuurtajia?? Muistan ja tiedän miten kivalta se tuntui ja antoi ihan uutta puhtia liikkumiseen. Tavallinen kävely tuppaa välillä olemaan vähän puuduttavaa…

Päivän paras pala:

Neiti osoitti kuvakirjaa missä on koiran kuva: -”koia” Puolen tunnin päästä mamma raahattiin uudelleen lastenhuoneeseen, kaivettiin kirja taas esiin, etsittiin kyseinen koira-” kinkku!”

Kaverini kertoi tänään lähtevänsä Tallinnaan ensi kuussa. Mukaan lähtee pikkumies 6kk ja mies. Ongelmaksi muodotui ihan niinkin arkinen asia, kuin passi.

Miten otatat kuvan 6kk lapsesta passiin???

-”Ai sulle tuli just nyt väsy…”
- Ei, älä itke juuri nyt, kulta pieni…” Joo, meillä on tää vierastusaika alkanu jo…
- “Ei kulta! Otapa se nyrkki pois suusta. *räps* Ai, se ehti sinne jo taas…”
- “Koitas nyt rakas katsoa siihen kameraan, ei kattoa ja lattiaa…”
- Tiedän rakas, että se salama on kirkas, mutta voisitko olla irvistämättä…”
- “Oi rakas, tuliko sulle nälkä? Äiti antaa tisua… Odottakaa hetki pieni. (tunti) Imetän äkkiä tän lapsen.”

Omat lapseni tuntien, on aivan sama millainen heppu siellä edessä ahiluu jonkin sortin käsinuken kanssa ja koittaa saada huomiota. Meidän lapset on niin “kovapäisiä”, että jos tilanne ei miellytä niin tehdään kaikki päästäkseen pois siitä. Tarkoitan todellakin kaikki!!!

Toivotan siis Vanukkaalle onnea matkaan!!!

Olemme pistäneet viime aikana merkille uuden ilmiön kodissamme. Täällä kasvaa tuttipulloja mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Niitä löytyy keittiön lisäksi sohvatyynyjen välistä, pinnasängystä, sängystä, hyllyiltä, sängyn alta, ihan joka paikasta. Kummallista. Kummempaa on, ettei rasuja tunnu löytyvän enää mistään vaikka neidin aikana niitä oli joka paikassa aina riittävästi.

Pesukoneemme on alkanut pyöriä 24/7 täydellä satsilla ja astianpesukoneessa on tuttipullojen joukkokokoontuminen iltaisin.

Mikä meille on iskenyt?

Iskemisestä puheen ollen. Mamman naamakin on huomannut raskaushormonien kadonneen ja vanha tuttu akne pukkaa takaisin. Parin vuoden finnittömyys on siis päättynyt. Voi itku!!! Eikö tällä iällä voisi jo olla “aikuinen”, eikä ikuinen teini?

Positiivista uutista kuuluu vaakarintamalta. Paino tippuu n.500g päivässä. Nyt ollaan jo kivasti alle viimeisin lähtöpainon. Tätä rallia kun jatketaan, niin tämä seepra on “rantakunnossa” kesällä. Bikineitä tosin ei tarvitse koskaan ostaa…

Ette muuten usko millaisen kiljahduksen saa aikaiseksi napatynkä tippuessaan. Neidin kohdalla se jäi mamman käteen vaipanvaihdon yhteydessä ja huuto oli aika moinen. (siis mamman) Eilen peppupesun jälkeen herraa kantaessani jotain tippui ja astuin päälle… Kunnes tajusin mikä se oli!!! Ei siis toisellakaan kerralla ole vielä tottunut siihen… Edelleen se on YÖKS!!! Napa oli vähän tulehtunut muutaman päivän ajan, mutta nyt näyttää vetäytyneen todella hyvin ja punoituskin on lähtenyt.

Postausta illemmalla….

Johan on ollu pitkä päivä. Tiuku on menny hidastakin hitaammin eteenpäin. Välillä tuntui, että joku on pysäyttänyt ajan meidän huoneistossa täydellisesti. Haukotusten määrää ei viitsi edes ajatella, niin tylsä meininki oli välillä. Toisen lapsen kun sai nukkumaan päiväuni, niin toinen heräsi. Jeah, juuri näinhän sen pitikin mennä. Mies meni lopulta päikkäreille ja tuntia myöhemmin totesi nukkuneensa tasan ei yhtään. Herra oli kitissyt koko ajan omassa boxissaan. Kovasti harjoittelee kannattamaan päätää ja mönkii sylissä, peiton päällä ja boxissa yöllä eteenpäin. Voi pientä, kun ei vielä kuuluisi osata sellaista. (kai) Taitaa olla samanlainen touhutin, kuin siskonsa.

En muista olenko kertonut jo täälä, mutta neiti on oppinut muutaman sanan. Tai no, sanan ja sanan. Äitititi ja itititi on ymmärretty viimeinkin. Äitiä ja isää yrittää sanoa kovasti. Yhden ihan oikean sanankin on oppinut. EI! Mistähän se on tupsahtanu??? Liekö jotain tekemistä sillä, että neiti on vähän väliä jossain kielletyssä puuhassa…

Neiti ja mies on suihkussa, herra simahti yöunille ja mamma menee tekemään neidille iltapalaa. Palaamme astialle taasen, kun ehdimme.

Uusin rahtarimme nukkui viime yönä todella hienosti. Mammakin sai nukuttua ihan kivat 5h. Syynä tähän oli esikko-rahtarin nukkuminen. Ilman suurempia huutoja meni yö, mutta saimme neiti-rahtarin nukkumaan vasta 23.00! Aamulla odotti iloinen neiti pää pystyssä sängyssä 6.42!!!

Suloisinta koko asiassa (jos näin voi sanoa) oli huomata neidin vaihtaneen kakkalaatunsa kiinteämpään malliin viimeinkin. Alkaa siis mustikkasoppa ja maitohappobakteerilinja tepsiä. Samaa linjaa mentiin koko aamupäivä sitten. Neiti tyhjentää suoltaan kiivaaseen tahtiin, mutta ei enää ripuloi.

Aamulla ulos katsoessa tunsi itsensä taas niin surkeaksi. Viime päivien aurinko oli hukkunut yön aikana jonnekin lumipyryn sekaan ja maailma näytti todella harmaalta. Tiedoksi kaikille: KESÄ ON PERUTTU!

Sain tänään isältä/vaarilta viestin, että herra-rahtarille on tulossa paketti. Taidan aavistaa mitäs sieltä löytyy… Samaa sarjaa luultavasti, kuin neiti-rahtarille tuli syntymän jälkeen… Kiitos siis kovasti jo etukäteen!!!

Nimiäiset on edessä taas jossain vaiheessa ja kovasti on kyselyitä jo tullutkin niistä. En uskalla sanoa vielä mitään varmaa mistään. Kunhan tässä saamme itsemme arkeen takaisin ja jonkinlaisen järjestyksen nukkumiseen, niin koitamme saada jotain aikaiseksi. En usko, että kukaan haluaa tulla katsomaan perhe-pandaa… (mustilla silmänalusilla varustettuna siis) Univelka on siitä kamala tauti, että se todellakin näkyy naamassa.

Kävin sitten hamstraamassa iiiison kasan vaippoja mammuttimarkkinoilta. Vannoutuneena Lidl-kaupan vaippojen käyttäjänä jätin sen reissun väliin tällä kertaa. Oli niin mainio tarjous, ettei voinut enää ohittaa Liberoita. Yleensä ne jää hyllyyn kalliin hintansa takia, mutta nyt sain molemmille lapsille vaipat 27e… Lidlistä ei taida edes löytyä herra-rahtarille vaippoja, kun on niin pieni. Pirkka vaipatkin oli vähän huono ostos näin alkuun, koska herra-rahtari hukkuu niihin! Eli merkeissä on eroja.

K:n terminaali on samassa jamassa, kuin ahtaajat. Hiljaista on… Pikku-rahtarit nukkumatin mailla. Ihanan rauhallista.

Josko viimeinkin vaivautuisin laittaman tuon uuden tulokkaan kuvaa tännekin, kun mutsi niitä kyseli

Elämä alkaa pikkuhiljaa tasoittua ja kroppa tottua taas yövalvomisiin. Neitikin uskalsi eilen jo koskea herraan varovasti, mutta suurimmaksi osaksi tuo on vielä “ilmaa” hänelle.

Tänään päätin mennä neidin kanssa kahdestaan shoppailemaan Tikkurilaan. Saavat miehet jäädä kotiin viettämän laatuaikaa. Uskon, että neiti kaipaa naisten omaa aikaa yhdessä ja jakamatonta huomiota mammalta. Menemme ostamaan herralle vauvakirjan, jotta saadaan muistot talteen taas.

Viime yö… Ei ole lapsille kertomista…

Kaikki alkoi siitä, kun herra veti maitoa illalla. Pullon juuri tyhjennyttyä alkoi sellainen maitosade, ettei mitään ehtinyt tehdä. Lopputuloksena, oli mamma rintsikoita myöden puklissa, sohva valkoisena, pari peittoa siinä sivussa myös.

Noh, illemmalla syötiin taas. Tällä kertaa makkarissa. Kaikki hyvin ja herra omaan sänkyyn. Noin vartin päästä kuului tuttuakin tutumpi ääni. Siinä meni vaatteet ja petivaatteet pyykkiin. Saman aterian jäljiltä teimme petivaatteiden ja herran vaatteiden vaihdon vielä pari kertaa.

Yöllä syötiin hienosti ja mies nappasi herran viereensä vähäksi aikaa. Ei mennyt montaakaan minuuttia, kun kuului huuto ” ei taas!!!” Siellä meni mamman peitto, lakana ja miehen rintakarvat puklin peittoon.

Jos tässä ei ollut vielä tarpeeksi, niin neiti on edelleen löysällä, joten mahassa käänsi ja väänsi keskellä yötä. Mammalla oli eilen illalla kuumetta 38 ja mies alkoi valitaa tulevansa myös kipeäksi. Happy family siis valloillaan…

Nousin viimein 7.00 tuskastuneena siihen, etten ehdi nukkumaan ollenkaan. Petivaatteiden, herran vaatteiden ja vaipan vaihtojen välillä piti vielä käydä pumppaamassa ylimääräiset maidot pois, koska herra ei jaksanut keskittyä hetkeäkään imetykseen.

Normimeininki siis.

Kauhulla odottaen seuraavaa yötä…

Tapahtui eilen:

Mamma katseli virttyneitä mammahousujaan ja totesi niiden pikkuhiljaa tipahtavan päältä. Kaivoi kaapinperukoilta melkein vuoden käyttämättä olleet housut ja päätti kokeilla ja arvioida koska niihin mahtuisi taas. Siinä peilin edessä hetken keikailtuaan kaivoi vielä kaapista takin ja kokeili sitäkin. MAHTUU!!!! Enää 3kg ja ollaan lähtöpainossa mikä oli ennen herran odotusta. Olo on ihana, oikeastaan mahtava!!! Sitä tunsi itsensä ihan uudeksi ihmiseksi omissa vaatteissaan. Peilistä katsoo takaisin päivä päivältä enenmän ihmistä, kuin rantapallon syönyttä ryhävalasta muistuttava otus.

En malta odottaa sitä hetkeä, kun olen samassa painossa ja jos tuo vielä laskisi sen allekin niin aina voiton puolella enenmän. Tuskin koskaan kuitenkaan enää pääseen samoihin mittoihin, kuin ennen noita ihania lapsukaisia, mutta onko sillä niin väliä.

Ihmettelin kovasti kaverini kyselytulvaa raskausarvistani ja sektiohaavastani. Millä aion saada ne pois tai edes vaalenemaan niin, ettei ne heti osu silmään??? No en millään! Kannan ylpeänä kiloni ja arpeni tietäen mistä ne ovat tulleet ja olen niistä ihan iloinenkin. Onpahan muistot kropassa näistäkin tapahtumista. En käytä muutenkaan bikineitä, joten tuskinpa uimapuku päällä kauheasti haittaa seepraraitani ketään. Suonikohjut kuuluvat jo pelkästään sukukirouksen ja shortsejakin käytän niin kauheasti kesällä, että tuskinpa niitäkään kovin moni pääsee kauhistelemaan.

Miksi kaikesta pitäisi aina päästä eroon? Miksi ei voi arvostaa kallista kroppaansa sellaisena kuin se on? Elämä jättää jälkensä jokaiseen ja varsinkin uuden elämän alku. Jokaisen naisen, äidin pitäisi nauttia kropastaan myös lasten jälkeen. Oli maha millainen kartta tai pullataikina tahansa. Kyllä ne lapset ovat sen arvoisia kuitenkin.

Arki on alkanut rullaamaan. Aikaa ei riitä aina tänne, mutta koitan päivittää kuulumisia silti aina kun pystyy…

Neiti on hyväksynyt herran perheeseen suht hyvin. Välillä huomaa pientä taantumista vauvatasolle, mutta suurimmaksi osaksi suunta on päinvastainen. Ollaan niin isoa tyttöä, että. Ainoa mikä tässä nyt on tullut, niin neidin maha on ihan sekaisin. Vissiin mammaan tullu, koska reagoin kaikkiin jännityksiin samanlailla. Pyykkivuori on kasvanut kilometrin korkuiseksi, kun neidin ohivuodot sotkevat vaatteet ja herra puklaa joka ruokailulla vähintään paidan, parhaimmillaan mamman ja isin vaatteet myös.

Elämä rullaa siis tätä rataa…

- Herätään n.7.00
- syötetään herra
- vaihdetaan vaippa ja vaatteet herralle
- vaihdetaan vaippa ja vaatteet neidille
- syötetään neiti
- syödään itse jos ehditään
- leikitään neidin kanssa
- herrra meni jo unten maille
- syötetään herra
-vaihdetaan vaippa ja vaatteet herralle
- syötetään neiti
- vaihdetaan vaatteet ja vaippa neidille
- herra nukkuu taas pienen seurustelutauon jälkeen

Tätä jatketaan siis 24/7

Poikkeuksena on yöt, jolloin neiti nukkuu mutta herran tahti on suurinpiirtein sama ilman seurustelu tuokiota. Jos joku hoksasi, niin vanhempien ruokailu tapahtui kerran (jos ehtii) aamulla. Päivän mittaan sitä tulee popsastua jotain, jos ehtii.

Helpolta tämä vielä vaikuttaa, kun meitä on kaksi kotona. Toista se tulee olemaan, kun mies lähtee töihin.

Taas kerran voisi ehdotella tuonne eduskuntaan päätöksiä tekeville ihmisille uusia idetoita. Isyysloma voisi olla pidempi sektiolla synnyttäneillä ja vajaan vuoden ikäerolla valjastettujen lasten vanhemmilla. Kuka oikeasti kuvittelee, että 3:n viikon päästä olen niin supermamma, että arki rullaa toisella kädellä ja lapset siinä sivussa??? Tähän väliin joku keksii hihkaista, että ois kannattanu miettiä ennen kuin tähän ryhtyi. No niinpä, mutta… Jospa olen ihan iloinen, että sain nuo peräkkäin? Onpahan ainakin seuraa molemmilla toisistaan. Isommalla ikäerolla varustettuna näin ei välttämättä ole, kuten itsekin isosiskona tiedän. (veljeni on 6 vuotta nuorempi, eikä todellakaan kiinnostanut raahata häntä mukaan kavereille tai meidän leikkeihin)

Käytiin sitten ensimmäistä kertaa kaupassa koko perhe. Herra simahti jo pukemisvaiheessa ja neiti autossa. Kauppamatkahan meillä on niin kauhean pitkä (200m). Siinä sivussa tosin käytiin huolttiksella yms. asioilla. Herralla kun on tuo 2vk sisällä oloa näin talvella, niin ei vaunuilla uskallettu lähteä asioimaan.

Hienosti meni reissu juu… Nää lapsethan on siis tehty putkeen ja kaikki on tuoreessa muistissa. Jossain vaiheessa herran kitinän alkaessa molemmat tajus, ettei kumpikaan muistanut ottaa eväitä mukaan!!! (paitsi mamman maitovaraston, jota herra osaa käyttää aina välillä aamusella ihan kaikessa rauhassa) Onneksi saatiin herra nukahtamaan uudelleen ja ostokset tehtyä rauhassa. Alan tosin olla yhtä erään tutkimuksen kanssa jossa todettiin naisten aivojen kutistuvan raskauden aikana.

Saatiin Vanukkaalta kasa lastenvaatteita lainaan. Tosin suurin osa niistä ei mahdi mein herralle… Noh, eipä auttanu muu kuin laittaa vaaleanpunaiset pöksyt jalkaan. Tuskinpa tuo kauhean kovia traumoja saa asiasta??? Eikös vaaleanpunainen ole miehilläkin nykyään muotiväri?

Valvottuamme ensimmäisen yön, emme halunneet toistaa samaa viime yönä. Yhteistyössä herran hoitoa ja lopulta päädyimme vastoin tapojamme nukkumaan kaikki 3 samassa sängyssä. Se kitinä ja vikinä mikä boxista kuului, ei auttanut nukkumatin metsästyksessä alkuunkaan. Herra simahti samantien, kun pääsi maidolta tuoksuvan mamman viereen.

Neiti voi kokea tänään elämänsä yllätyksen pinniksessä. Hippo on karannut omille teilleen!!!! (herran sänkyyn) Totesimme päiväuniaikaan herran nukkuvan hipon kanssa huomattavasti paremmin, joten neidin on nyt pakko vaihtaa unilelua…

Muutoksia on muutenkin tehty pitkin päivää. Sattuneista syistä piti siirtää toinen pinnasänky makkariin ja hoitopöydälle piti etsiä uusi taso. Neidin sänkyyn sitä ei voinut laittaa, koska neiti olisi hakannut päätään siihen ja toisekseen kuristanut pahimmassa tapauksessa itsensä sen alla olevaan remmiin jolla se on kiinni pinniksessä. Siispä raahasimme eteisestä yhden kaapin lastenhuoneeseen ja huomenna poraamme hoitopöydän siihen kiinni. Ongelma ratkaistu taas.

Tänään olikin eka päivä, kun herra ei onnistunut tekemään jekkua mammalle. Kiitos Vanukkaalle neuvoista. Sinänsä hassua, että mammalla on enenmän kokemusta noista lapsista, mutta piti “tuoreelta” äidiltä kysyä muutama vinkki. Herra kun on muutamat kerrat onnistunut aiheuttamaan vaipanvaihdossa kuuluisat lorahduksen väärällä hetkellä. Siinä menee pyykkiin niin herran, kuin mammankin vaatteet.